D'argent

  • Hannover-tamma VH21-011-0389
  • Syntynyt 01.03.2021 (10-vuotias)
  • Säkäkorkeus 164cm
  • Omistaja Poppy Meyer (VRL-01272), Illyria Sporthorses
  • Kasvattaja Olaf Stein
  • Kilpailee rataesteillä tasolla 160cm
  • Ratsastaja Alaric Meyer
  • Characteristics

    D'argent on miellyttävä tamma, jonka kanssa on aina ilo puuhastella. Tammalla on hyvät tallitavat, eikä se käytöksellään aiheuta hämminkiä myöskään toisten hevosten lähettyvillä. D'argentin miellyttävistä luonteenpiirteistä johtuen se joutuukin useimmiten niin kotona kuin kisamatkoillakin melkoisen ihailijakunnan piirittämäksi, jolloin ylimääräisiä rapsutuksia ja herkkuja on tarjolla tammalle enemmän kuin tarpeeksi. D'argent tulee hyvin toimeen myös paikallisen eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa. Ainoa asia, jota D'argent toisinaan moittii on kun sitä viedään pesupaikalle. Etenkin, jos tammaa pestään suihkuttamalla vettä sen päälle nostaa D'argent helposti ylähuultaan irvistykseen, mutta tyytyy sitten kohtaloonsa. D'argetin hyvin tuntevat hevosenhoitajat pesevätkin tammaa usein sienellä, jolloin D'argent on selvästi tyytyväisempi saamaansa käsittelyyn.

    Perusluonteeltaan D'argent on pirteä ja reipas tamma, jolla on hyvä työmoraali. Tammalla on erinomaiset, irtonaiset liikkeet ja se liikkuu hyvässä rytmissä. D'argentilla ratsastaminen kotona on aina miellyttävä kokemus, sillä se on tasainen ja toimii erinomaisesti pehmeällä kädellä. Vaikka D'argent on pesunkestävä esteratsu, se ei kuitenkaan pitkästy tai menetä kärsivällisyyttään sileällä treenatessa. Esteillä tammasta löytyy sitten taas enemmän poweria ja kipakkuutta, mutta kotikentällä D'argent pysyy kuitenkin lähes poikkeuksetta hyvin lapasessa.

    Rataesteillä D'argent on tarkka suorittaja, joka ponnistaa voimakkaasti ja avaa hyvin takaa. Tamma tarvitsee kuitenkin satulaansa kokeneen ja auktoriteettia omaavan ratsastajan, sillä D'argent on toisinaan tammamaisen itsepäinen, mikä näkyy toisinaan niskurointina suorituksen aikana. Nämä luonteenpiirteet tulevat esiin oikeastaan vain kisatilanteessa, jolloin tilannetta jännittävä D'argent kuumuu jonkin verran. D'argent on hyvin reaktiivinen tamma, mikä ei välttämättä näy kisakatsojalle, mutta tuntuu kyllä satulassa. Toisinaan tamman satulassa istuessa tuntuukin siltä, kuin istuisi dynamiittipötkön päällä. Ketterässä ja elastisessa tammassa on valtavasti voimaa, joka on esteradalla osattava kanavoida oikein hyvien tulosten saavuttamiseksi.

    Pedigree

    i. D'argentus evm
    musta, 166 cm
    ii. D'arregato
    mustanruunikko, 165 cm
    iii. Dominus
    iie. Willetta
    ie. Saint Lucia
    tummanruunikko, 160 cm
    iei. Santa Barbaros
    iee. Tika
    e. Dance Away evm
    punaruunikko, 164 cm
    ei. Dance of Death
    mustanruunikko, 168 cm
    eii. Darkerst Days
    eie. Polarstern
    ee. Ramona
    punarautias, 165 cm
    eei. Rothmann
    eee. Imladris

    i. D'argentus syntyi Saksan valtionsiittolassa vuonna 2010. Voimakasrakenteinen ori on menestynyt hyvin kansallisentason rataesteillä ja orin parhaana tuloksena on tähän mennessä Saksan mestaruuskisojen toinen sija vuodelta 2019. D'argentusin pitkäaikainen ratsastaja Gareth Bösel on kuvaillut oria luotettavaksi kilpakumppaniksi, jolla on halua ja taitoa mennä esteen yli puhtaasti. D'argentus on hyväksytty hannoverien ja westfalenien kantakirjoihin ja tähän mennessä orilla on yhteensä kaksikymmentäseitsemän jälkeläistä.

    ii. D'arregato aloitti kilpauransa kenttäratsuna. Kymmenenvuotiaana ori kuitenkin siirtyi kilpailemaan pelkästään rataesteillä, sillä se osoitti selvästi enemmän kykyjä hyppäämiseen. Orin aikaisemmat tulokset koulukokeista eivät olleet orin tasoiselle kenttäratsulle riittävän hyviä ja tästä syystä sen omistajat tekivätkin päätöksen lajivaihdokselle. D'arregato on antanut ehdottomasti parhaat näyttönsä 140cm tason esteradoilta. Vaikka ori on hyvä hyppääjä ja luonteeltaan miellyttävä, se ei jostain syystä ole menestynyt jalostuspuolella ja tästä syystä orilla on ainoastaan kaksitoista jälkeläistä.

    ie. Saint Lucia on Saksan valtionsiittolan omistama siitostamma, joka on varsonut kaikkiaan kaksitoista kertaa. Tamman isä on legendaarinen World Cup voittaja Santa Barbaros ja tästä syystä Saint Lucialle on annettu paljon painoarvoa jalostushevosena. Tummanruunikko tamma on luonteeltaan rauhallinen ja tammaksi poikkeuksellisen tasainen. Sen jälkeläiset ovat olleet myös erittäin laadukkaita; peräti seitsemän jälkeläistä on saanut jalostusoikeudet hannoverien kantakirjaan ja näistä viidellä on hyviä tuloksia kansallisen tason rataesteiltä.

    e. Dance Away on Olaf Stein nimisen hevoskauppiaan omistama hannover-tamma. Dance Away on kilpaillut rataesteillä kohtuullisin tuloksin 120cm luokissa ja kouluratsastuksen puolella tamma taitaa myös vaativan tason liikkeet. Luonteeltaan aavistuksen kipakka Dance Away on hyvä yleistamma, joka on varsonut kolme kertaa. Stein on ehdottomasti panostanut orivalintoihin, sillä jokainen Dance Awaylle valittu ori on ollut laadukas kilpahevonen. Tamman vanhin jälkeläinen D'argent on tällä hetkellä 8-vuotias, joten aika näyttää, kuinka laadukkaita jälkeläisiä tamma kykenee tuottamaan.

    ei. Dance of Death on kansainvälisillä kilparadoilla menestynyt hannover-ori, jonka on sijoittunut useita kertoja maailmancupissa pistesijoille. Voimakastahtoinen ori ei ole ollut ratsu helpoimmasta päästä ja tämän vuoksi orin satulassa on nähty vuosien mittaan jos jonkinmoista ratsastajaa. Parhaat tuloksensa Dance of Death saavutti kuitenkin vasta kypsemmällä iällä, kun sen ratsastajaksi tuli kokenut ammattilainen Marcus Erdmann. Miehen sanojen mukaan avain menestykseen on ollut antaa Dance of Deathille omaa tilaa kilpasuorituksen aikana, sillä erinomaisen radanlukutaidon ja hyppytekniikan omaava ori tekee kyllä tarvittavan työn ilman ratsastajan yliampuvaa kontrolliakin. Dance of Death on ollut yllättäen suosittu jalostusorina huolimatta sen hankalasta luonteesta. Orin jälkeläisiä tavataan erityisen paljon etenkin Hollannissa.

    ee. Ramona on tanskalaissukuinen tamma, joka myytiin Kööpenhaminan hevoshuutokaupassa kolmevuotiaana saksalaiselle amatööriratsastajalle Maike Steinille. Ramonalla on kohtuullisen hyvä hyppääjäsuku, mutta jostain syystä tamman yhteistyö Steinin kanssa ei ottanut sujuakseen ja Ramona hyppäsi tästä syystä enimmillään vain 100cm luokkia. Koska ura esteratsuna ei ottanut tuulta alleen, Stein myi tamman kahdeksanvuotiaana eteenpäin Bremenin lähettyvillä sijaitsevalle piensiittolalle. Uudessa kodissaan Ramona ei enää pyrkinyt kilparadoille, mutta kevytrakenteinen punarautias tamma menestyi yllättäen näyttelykehissä. Varsottuaan kaksi tammavarsaa, neljätoistavuotias Ramona myytiin sen silloiselle hoitajalle Anna Flickenille harrasteratsuksi.

    Latest news

    Verdenin tammatesti: D'argent osallistui 4-vuotiaana Saksan Verdenissä järjestämään tammatestiin kasvattajansa Olaf Steinin ilmoittamana. Tamma suoritti testin hyväksytysti ja sen kokonaispisteiden keskiarvo oli 8. D'argentin testiratsastaja Mik Streuss lausui tammasta seuraavaa; "D'argent on käsiteltäessä seurallinen ja hyvin hallittavissa. Sillä on hyvä ravi, laukka puolestaan rytmikästä ja matkaa voittavaa. Tamma on miellyttävä ratsastaa, se liikkuu hyvin eteen tasaisella kuolaintuntumalla, mutta vielä aavistuksen vinossa. Tamma hyppää rohkeasti, ponnistus on voimakas ja tekniikka erinomainen. Kokonaisuuteena erinomainen ratsuhevonen." Irtohypityskokeen osalta tuomaristo lausui seuraavaa: peloton ja energinen tamma, josta on kuitenkin havaittavissa lievää jännitystä. Jalkatekniikka hyvä, samoin korjaamiskyky. Tamma ei vielä aivan osaa käyttää selkäänsä hyppyyn ponnistaessaan. Pientä kiemurtelua esteiden välissä, hakee selvästi hyvää ponnistuspaikkaa.


    Toinen sija ERJ-Cupissa: D'argent osallistui vuoden 2021 toiseksi viimeiseen ERJ-Cup osakilpailuun yhdessä tutun ratsastajansa Alaric Meyerin kanssa. Kaksikko starttasi 150cm luokassa ja perusrata suoriutui D'argentille ominaiseen tapaan varmalla tyylillä ja puhtaalla suorituksella. Tamma on ollut koko hallikauden alun erinomaisessa vireessä ja se on napsinut palkintosijan toisensa perään GP-tason luokissa. Meyer kertoi joutuneensa pidättelemään tammaa melkoisesti radan alussa, sillä D'argentilla oli melkoisesti menohaluja ensimmäisillä esteillä.

    Uusintaan selviytyi lopulta yhdeksän ratsukkoa. Koska D'argentin ja Meyerin aika perusradalla oli ollut hyvä, pääsi kaksikko starttaamaan uusintaan kolmanneksi viimeisenä. Ennen omaa suoritustaan Meyer oli pannut merkille, että kahdeksan estettä sisältävällä uusintaradalla oli muutama paikka, jossa hän voisi yrittää nipistää sekuntikellosta aikaa. Ja koska D'argent tuntui olevaan kerta kaikkiaan huippukunnossa, oli taktiikkana lähteä yrittämään luokkavoittoa.

    Heti kaiuttimista pärähtävän lähtömerkin jälkeen ratsukko lähti radalle kaasu pohjassa. Toisin kuin perusradalla, tällä kertaa Meyer ei lähtenyt pitelemään D'argentia, vaan mies antoi tammaan venyttää askeltaan. Este toisensa jälkeen ylittyi kovasta vauhdista huolimatta puhtaasti. Radan loppupuolella Meyer otti selvän riskin ja ohjasi D'argentin heti pystyesteen jälkeen tiukan silmukkakäännöksen avulla kohti radan toiseksi viimeistä estettä, leveää okseria kohti. D'argent venytti hienosti esteen yli, mutta alastulossa tamma joutui ottamaan muutaman korjaavaan askeleen ja vauhti putosi hetkellisesti. Tuo pieni horjahdus maksoi lopulta voiton, jonka vei kahden kymmenyksen turvin kovassa kisavireessä ollut fwb-ori Meleagris.


    Kantakirjatilaisuus Haras de Rougessa: D'argent osallistui lokakuun viimeinen päivä Belgian Haras de Rougessa järjestettävään hevoskantakirjatilaisuuteen. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut peräti yhdeksänkymmentäseitsemän ratsuhevosta. D'argentin kohdalla odotukset olivat korkealla, sillä tamma oli valioitunut juuri kuun alussa, eikä tamma tuottanut pettymystä, sillä se hyväksyttiin kantakirjan I-luokkaan tuomariston antaessa sillä kokonaispistemääräksi 80.

    Tilaisuudessa tuomaristo lausui tammasta seuraavasti: Kaunis tamma, joka on kokonaisilmeeltään jalo ja ryhdikäs. Edustaa hyvää ratsuhevostyyppiä ja sillä on ilmeikäs pää. Hyvämuotoinen ja hyvin liittynyt kaula, korkea säkä ja vahva selkä. Jaloissa hyvä luusto, vasen takajalka aavistuksen hajavarpainen. Erinomainen tammaleima ja hevonen on selvästi malliesimerkki hyvästä rotunsa edustajasta. Hyvin kehittynyt lihaksisto ja tamma kantaa itsensä hyvässä ryhdissä.

    International competition results


    05.01.2022
    Portree
    Skurvash
    SWC4*
    160cm
    10th
      6 000v€
    06.01.2022
    Portree
    Skurvash
    SWC4*
    160cm
    1st
    75 000v€