Pyrmont

  • Trakehner-ori
  • Syntynyt 11.01.2012 (17-vuotias)
  • Säkäkorkeus 168cm
  • Rekisterinumero VH21-021-0224
  • Omistaja Poppy Meyer (VRL-01272), Illyria Sporthorses
  • Kasvattaja Cameron Hellscher (Saksa)
  • Kilpailee rataesteillä tasolla 160cm
  • Characteristics

    Trakehener ori Pyrmont on ehdottomasti Pryanin kuumin hankinta vuodelle 2012. Orin edeltäjä, Gothminister, on saavuttanut trakehnerpiireissä huimaa suosiota ja Pyrmontille odotetaan samanlaista menestystä kuin edeltäjälleenkin. Cameron Hellscherin kasvattama Pyrmont on saanut perusteellisen ratsukoulutuksen synnyinmaassaan Saksassa ja ostaessamme orin se hyppäsi irtona 150cm, kotitallilla Pyrmont puolestaan suoriutui tuolloin 130cm esteradoista. Tiedon Pyrmontin myynnistä saimme vanhalta tuttavaltamme, joka sattuu olemaan Cameronin hyvä ystävä. Pyrmontista oltiin kiinnostuneita hyvin vaikutusvaltaisissa piireissä, mutta juuri sen vuoksi Cameron myi nuoren orinsa loppujen lopuksi meille. Nyt saksalaiskasvattajat eivät voi kiukutella keskenään ja puhua negativiseen sävyyn Cameronin valinnasta, koska ori myytiin heille täysin tuntemattomalle omistajalle.

    Pyrmontin saapuessa Pryaniin, emme voineet Abyssin kanssa kuin todeta, että talliin saapunut todellinen herrasmies. Orin käytöksestä huomaa, että se on koulutettu hyvin ja se on varsasta asti ollut tekemisissä ihmisten kanssa. Ori asteli trailerin ramppia alas rauhallisesti taluttajansa otteessa, eikä pitkän matkan rasitus näyttänyt vaivaavaan mustaa oria lainkaan. Tai ainakaan emme saaneet todistaa jo liian tutuiksi tulleita kiukunpuuskia, jotka ilmenevät mitä erilaisimpina tempauksina, kun väsynyttä hevosta otetaan kuljetuskopista pihalle. Pyrmont asteli rampin alas ja jäi seisomaan hiekalle kaikki neljä jalkaa tukevasti maassa. Pää kääntyili puolelta toiselle ja pian ori jäi tapittamaan meitä lempeillä nappisilmillään. Sanomattakin on selvää, että tässä kohtaa olimme molemmat täysin myytyjä.

    Tallissa Pyrmont tapaa kurkistella usein karsinansa puolioven yli, seuraten hiljaa tallin tapahtumia. Pyryksi ristimämme ori on perusluonteeltaan leppoinen kaveri, mutta säikähtäessään se on arvaamaton ja vaikea hallita. Sisätiloissa ollessaan ori tuskin säikkyy juurikaan mitään, sillä tallin säännöt kieltävät tiukasti huutamisen, juoksemisen ja kaiken muun normaalista poikkeavan metelin, mikä saattaa säikyttää hevosia. Pyrmont ei kuulu niihin hevosiin, jotka aamuruokinnan aikaan möykkäävät kuin olisivat kärsineet seitsemästä nälkävuodesta. Itseasiassa, Pyry on melko nirso ruokailija ja ori on erinomainen mittari heinän laadulle.

    Pedigree

    i. PRYOR II evm
    musta, 165 cm
    ii. PRYOR
    musta, 168 cm
    iii. PRYNEWALD
    iie. TITIANA
    ie. LA VERNE
    ruunikko, 160 cm
    iei. AGAIR
    iee. LA VERGNE
    e. RICARDA evm
    tummanruunikko, 165 cm
    ei. VALDEMAR
    mustanruunikko, 173 cm
    eii. VARDAN
    eie. MELENIAN
    ee. RICHLYNN
    punaruunikko, 164 cm
    eei. NACHTON
    eee. RICCA

    i. Pryor II tunnetaan yhtenä Hollannin menestyksekkäimpänä trakehner-orina. Pryor II kapusi nopeaan tahtiin ratsastajansa Mike Bösselin kanssa kotimaansa kansallisia kisoja dominoivaksi parivaljakoksi, kunnes kaksikko siirtyi kansainvälisille kilpakentille. Kahdeksanvuotiaana Maailman Cupin osakilpailuissa ensikertaa nähty Pryor ponkaisi suorituksellaan kolmannelle sijalle ja samalla koko eurooppalaisen hevoskansan tietoisuuteen. 165cm korkea elastinen ori teki vaikuttavan uran esteillä, siirtyen eläkkeelle vasta seitsemäntoistavuotiaana. Pryor on ollut suosittu jalostusori etenkin kotimaassaan Hollannissa, mutta sen jälkeläisiä tavataan myös Saksassa ja Ruotsissa.

    ii. Pryor ostettiin pienelle hollantilaiselle siitostallille orin ollessa kaksivuotias. Hitaasti kehittynyt Pryor kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle orin ollessa viisivuotias, sillä aikaisemmilla yrityksillä kantakirjaan ori oli hylätty kehittymättömän ruumiinrakenteensa johdosta. Kahden vuoden jalostusoikeutensa aikana musta ori astui kaikkiaan kaksikymmentä tammaa. Luonteeltaan rauhallinen ja ehkäpä hieman ruunamainen Pryor ei kilpakentillä säväyttänyt ja ori kuoli suolistokierteeseen vain kolmentoistavuoden ikäisenä.

    ie. La Verne syntyi Flythansa -nimiselle piensiittolalle vuonna 1988. Ruunikko tamma varsoi ensimmäisen kerran viisivuotiaana ja siitä lähtien La Verneä käytettiin ahkeraan jalostuksessa. Hyväluonteinen ja suvultaan erinomainen La Verne oli loistava siitostamma, jonka jälkeläiset ovat olleet laadukkaita yksilöitä, mutta valitettavasti ahkera varsottaminen vei tammasta osansa. 14-vuotiaana La Vernen oli tarkoitus vasoa seitsemännen kerran, mutta lasketun ajan lähestyessä alkoivat ongelmat. Tamman kunto laski silmissä, mutta kukaan ei ryhtynyt avustaviin toimenpiteisiin tammaa auttaakseen, olihan uusi varsa saatava maailmaan. Lopulta sekä La Verne sekä sen syntymätön varsa kuolivat istukan repeämiseen.

    e. Ricarda on KBL Sport Horsesin omistuksessa oleva kolmetoistavuotias siitostamma. Kipakka ja energinen tamma oli kilpaillut aluetason esteratsastuskilpailuissa ennen siirtymistään jalostustukseen. Ricardan parhaana suorituksena voidaan pitää Läntisen Saksan mestaruuskisojen toista sijaa 120cm luokassa. Ricarda on nähtävästi periyttänyt tulisenpuolista luonnettaan myös jälkikasvulleen tai näin voitaneen päätellä ainakin sen kolmesta jo syntyneestä orivarsasta.

    ei. Valdemar siirtyi kilpaeläkkeelle 2000-luvun puolivälissä. Tätä ennen 173cm korkea mustanruunikko ori oli kilpaillut pitkään kansainvälisellä tasolla. Ratsastettavuudeltaan ori ei ollut helppo ja kansainvälisen kilpauran aikana sen satulassa nähtiin useampikin maailmankuulu kilparatsastaja. Ratsastajien antamien haastattelujen perusteella Valdemar oli arvaamaton ja ori jätti kilpatilanteessa ratsastajan monesti "yksin", vaille yhteishengen tuomaa tukea. Huolimatta huonoista piirteistään Valdemar oli kuitenkin taitava kilpahevonen, jolla oli syntymässä saatu kaikki avut ja taidot menestyä maailman kovimpien ratsujen joukossa. Orin hankala luonne on kuitenkin vaikuttanut osaltaan sen suosioon jalostushevosena, sillä tähän mennessä orilla on vain kolmekymmentäkaksi jälkeläistä.

    ee. Richlynn ostettiin KBL Sport Horsesin siittolaan punaruunikon tamman ollessa yhdeksänvuotias. Tätä ennen Richlynn oli ollut saksalaisen kilparatsastajan Hanna Rummerin omistuksessa ja kilpaillut 120cm tason esteratsastusluokissa. Richlynnin vaikeiden kiimojen takia Hanna päätti kuitenkin luopua kyvykkäästä ratsustaan ja hyvän sukutaulunsa johdosta tammasta tarjottiin kuusinumeroista summaa. Rakenteeltaan atleettinen Richlynn menestyi vielä myöhemmällä iällä myös näyttelykehissä ja sen jälkeläiset ovat perineet emänsä kauniin ulkomuodon sekä värityksen. KBL:ssa Richlynn varsoi kaikkiaan kuusi kertaa, ennen kuin se lopetettiin seitsemäntoistavuoden iässä.